• Rakennusinsinööritoimisto Tilatieto
  • Pirjonkaivonkatu 1 G
  • 33710 Tampere
  •  

Pientalotyömaan vastaava työnjohtaja

 eli "vastaava mestari johtaa rakennustyötä sekä huolehtii rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn rakennusluvan ja hyvän rakennustavan mukaisesta työn suorittamisesta. (MRL 122 § 1).

Luonnollisesti suurin osa kohteista joissa käytetään pientalotyömaan vastaavan työnjohtajan palveluitamme, asiakkaana on juuri yksityinen henkilö. Omaa kotia rakentava ihminen.

Usein rakennuttaja on kertarakentaja joka tarvitsee työhön mukaan ammattitaitoisen vastaavan mestarin pitämään huolta asiakkaan eduista.

 Rakennetaan pitkästä, tai paketista olemme mukana varmistamassa hyvän rakennustavan noudattamisen ja työn laadun omalta osaltamme.

Toimimme tiiviissä yhteystyössä kohteen pääsuunnittelijan, rakentajan, ja rakennuttajan kanssa. 

 

Vastaavalla työnjohtajalla on rakentamisen laatuun vaikuttavissa asioissa keskeinen asema ja vastuu. Hänen tehtäviinsä kuuluu valvoa, että rakennustyö suoritetaan rakennusluvan määräämällä tavalla,  ja että siinä noudatetaan voimassa olevia rakentamista koskevia säännöksiä ja määräyksiä.

Vastaavan työnjohtajan tulee myös huolehtia siitä, että muiden erityisalojen (LVI- maanrakennus, tms.)työnjohtajat hoitavat heille annetut tehtävät,  ja että erityisalojen osatehtävät muodostavat hänen omien tehtäviensä kanssa sellaisen kokonaisuuden, joka täyttää hankkeen hyvälle rakennustavalle asetetut vaatimukset.

 Jos hankkeessa ei tarvita erityisalan työnjohtajia, vastaava työnjohtaja huolehtii myös erityisalan työnjohtamisesta.

Vastaavan työnjohtajan tehtävää koskevat määräykset on luettavissa Suomen Rakennusmääräyskokoelman osassa A1: Rakennustyön valvonta ja tekninen tarkastus, määräykset ja ohjeet 2006.

Vastaavan työnjohtajan tehtäviä ovat mm.

  • vastaavan työnjohtajan hakemuksen tai ilmoituksen jättäminen rakennusvalvontaviranomaiselle
  • työmaalla tarvittavista asiakirjoista huolehtiminen
  • aloitusilmoituksen jättäminen ajoissa
  • rakennustyön tarkastusasiakirjan laadinnasta huolehtiminen
  • viranomaiskatselmusten tilaaminen ja niihin osallistuminen